Minulla on ollut niitä ajatuksia jo pitkä aika ja nyt haluan jakaa ne teidän kanssa.

Ajon puhua nyt siitä, miten me peitetään omanne vartalonne, millä ja mitä varten… siis naisten vaatteista.

Ensiksi sanon, että en ole stilisti ja en voi ohjaa teitä oikeata vaatteiden valinnassa vartalonne piirteitä riippuen, enkä ole muotihistorian asiantuntija, enkä vaatesuunnittelija... Olen vain nainen, nainen, joka valita, mitä hän näkee kaduilla missä me kaikki ja meidän lapsetkin liikutaan.

Näen mä sen, että vaatteiden tarkoitus ei ole enää peitä naisen vartaloa, vain jäädä sen paljaaksi. Lyhyet hameet jotka paljastavat polvet, vartalomyötäinen leikuu, décolleté…

Ja nämä kaikki asiat on tullut tavaksi. Se on jo niin totuttu näkemään kirkkaan meikin nuorten tyttöjen päällä niin kun myös totuttu näkemään pikkutyttöjen kauneuskilpaillussa. Nettikaupoissa polvien asti ulottuva hame kutsutaan ”pitkäksi hameeksi”.
 
Olen ollut itse sellainen tyttö, joka käyttää liikaa meikkiä ja minihametta, todistamaan että olen jo ”iso tyttö”. Ja samana aikana tunsin oloni suojattomana. Ja vasta nyt tiedän että minulla on ollut väärät käsittelyt naisellisuudesta ja nykypäivänä, kun olen jo 29-vuotias, vasta nyt ymmärsin eron naisellisuuden ja seksuaalisuuden välillä. Ei sitä kukaan opettaa missäkään, eikä koulussa eikä kotonakin. Mediassa näkyy vain liiallinen seksuaalisuus tai sen toinen puoli sukupuolettomuus…
Mutta mikä se ihme on, se naisellisuus? Miksi sitä ei enää ole kaduilla?

Mietitään ensin mitä varten me pukeudutaan?

Pukeuduttaessa me kaikki halutaan rakkautta ja huomiota. Mutta paljastettaessa vartalonsa me vain herätetään miehien seksuaalista halua.
On mahdotonta ajatella puoli-alastoman naisen sielua.
 
Muutama miestä todensivat mun ajatuksia, että jos ne näkevät seksuaalisesti pukeutuneen naisen, ensin ne ajattelivat vain saksista sen kanssa, toisin ja 48 ajatus on ihan samasta asiasta kun ensiksikin: seksista. Ainoa, mitä ne haluavat tietää - sen naisen vartalostansa. Ne eivät pysty ajattelemaan mitään muita asioita, kun niiden vaistot ovat toiminnassa..
Laitatte päälle kutsuvia seksikkäitä mekkoja, décolleté, mini-hametta ja vartalonmyötäisiä farkkuja ja legoinssejä… ja valitatte että miehet eivät kuuntele teidän sielua, vain ne haluavat VAIN seksiä.
Mutta me itse laitetaan ilmoituksen vartalonne, jossa sana ”seksi” kirjottu isoilla kirjaimilla, ja jossa ”ystävyys” ja ”rakkaus” ovat lukukelvottomia.
 
Kyllä sillä tavalla saa miehien huomio, mutta se ei ole ainoa tapa, eikä turvallisin eikä tehokkain.
Meidän pitää välitä minkälaisen viestin miehille me haluamme antaa? Kun ne eivät osaa ”lukea” kaikki muut ”viestit”, jos isoimmilla kirjovimmilla kirjoitettu ”SEKSI”.
 
Jos teidän päätoive ja pääviesti miehille on ”vakava suhde”, kyllä sitä viestiä ei niin monta heti tykkää olenkaan.  No eikä meille sovi kuka vain.
Mutta ne miehet, jotka ovat vastineet teidän viestiinsä, ne ovat läpäisseet ensimmäisen kierroksen. Ne näkevät teillä muuta kuin vain vartalonne. He ovat valmis kuunnella teidän sielunne.
En nyt tarkoita että pitää olla rumana ja laittaa säkin päälle. Sukupuolettomuus on toinen ääripää. Emme ryhdy siihen nyt.
Mutta on
Puhun vain oikeasta naisellisuudesta. Mustaako joku mikä se on?


 
Emmekä halua laita säkin päällä ja olla sukupuolettomia.  Onko meillä jotain vaihtoehtoja niiden ääripäiden välillä?
 
Puhutaan lisää miksi pitää peittää vartalonne ja miksi puhun koko ajan peittämisestä?

Vanhojen intialaisten tietojen mukana:
·        Naistenkauneus on äärellinen. Miten enemmän naisen vartalo on kerännyt miehien katsoja, sitä nopeammin sen kauneus loppuu.
·        Naisen kauneus tulisi kuulua vain yhdelle miehelle.
·        Meidän on myönnettävä että paljastettaessa meidän vartalonne provosoidaan miehiä käyttää meidät, meidät vartalot siis, hyväksi.
 
Pitkät hameetkin voivat olla ihan kauniit. Ne ovat muuten aika lämpimiä talvellakin!
Ja kyllä tässä maailmassa löytyy vaihtoehtoja vaatteista, jotka peittävät vartalonne, mutta näyttävät oikein naiselliselta.